Sairauskassa Parkki

Sairauskassa Parkki on lisäetuuskassa, joka huolehtii vakuutettujen sairaanhoidon korvausasiat.

Kassan vakuutettuja ovat kassan toimintapiiriin kuuluvat työsuhteessa työnantajaan olevat toimihenkilöt sekä eläkeläiset tietyin rajoituksin (säännöt 4§). Kassaan kuuluminen on vapaaehtoista. Vuonna 2022 kassassa oli 1146 vakuutettua, joista Kokkolassa oli 346 ja eläkeläisvakuutettuja oli yhteensä 234. Toimintapiiriin kuuluu 22 työnantajaa.

Ylin päättämisvalta kassan asioissa on kassankokouksella, johon jokaisella vakuutetulla on oikeus osallistua. Kassankokous valitsee hallituksen, joka edustaa kassaa sekä huolehtii kassan hallinnosta ja kassan toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitukseen kuuluu neljä jäsentä, joista kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenen toimikausi on kaksi kalenterivuotta.

Kassan toimitusjohtaja hoitaa kassan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajana toimii Liisa Vainionpää.


Ajankohtaista

Huhtikuun varsinainen kassankokous (28.03.2024)
Sairauskassa Parkki KOKOUSKUTSU       Sairauskassan varsinainen huhtikuun kassankokous pidetään  maanantaina 8.4.2024 klo 16.00 alkaen Lounasravintola Kuparin..

26.03.2024  Asiakaskäynti Harjavallassa torstaina 28.3. peruttu
01.03.2024  Laitos/toimenpidemaksu 2024
23.02.2024  Sähköpostiosoite